Pasila Wikia
Advertisement

"Reetta Ruusu on eräs maamme arvostetuimmista modernin tanssin koreografeista."

— Kontiovaara

Reetta Ruusu on Pasilan ensimmäisen tuotantokauden ja samalla koko sarjan kuudes jakso, joka esitettiin ensimmäisen kerran Yle TV2:lla 25. maaliskuuta 2007.

Juoni

Poliisilla on meneillään piiritystilanne, jonka aikana Repomies soittaa Pöystille ja käskee tätä megafonilla phumisen sijaan vain menevän suoraan pidättämään kohteen. Pöysti kuitenkin uskoo enemmän omaan metodiinsa ja sanoo että ihmisille pitää huutaa, jotta ne tajuavat omat virheensä. Repomiehen mielestä Pöystin metodi on vain ajanhukkaa ja pahoittaa ihmisten mielet. Kohde oli mies nimeltä Johannes, joka oli piilottanut latoon varastettuja autoja eikä suostunut tulemaan ulos. Neposen mukaan Johanneksen ainoat mahdolliset kipupisteet olivat nuorena orpoutuminen ja avioliitto hevosen kanssa. Pöysti kuitenkin toivoi mieluummin jotain missä Johannes itse olisi epäonnistunut, joten hän päätti itse keksiä jotain. Hän puhui lopulta kuinka kuuluisia autovarkaita ei ollut olemassa, mutta päätyikin lopulta luettelemaan neljä, joista kolme olivat kuuluisia vain tiettyjen yksityiskohtien vuoksi. Johannes reagoi tähän yrittämällä tehdä itsemurhan tukehduttamalla itsensä savuun.

Repomies oli raivoissaan tästä ja muistutti, ettei poliisin tehtävä ollut kertoa ihmisille mikä näiden elämässä oli vialla. Hän piti Pöystiä hankalimpana ihmisenä jonka tunsi. Routalempi tuli toimistoon etsimään klemmareita ja hänen kuvaillessa niitäkin jännäksi, Pöysti puolusteli omia tekojaan sillä ettei ollut kuten Routalempi.

Seuraavana aamuna Kontiovaara haastatteli Reetta Ruusua, yhtä Suomen arvostetuimmista modernin tanssin koreografeista, jonka uusi globalisaatiolle vihainen näytelmänsä Vaadin Jumalaa tilille saa ensi-iltansa ensi viikolla. Reetta kuitenkin epäkohteliaasti ja loukkaantuneena huomauttaa, että kuinka hänen aiemmat näytelmänsä ovat saaneet enemmänkin palkintoja kuin mainittu ja syytti Kontiovaaraa ihmisten lokeroimisesta. Kun Kontiovaara sanoi monien pitävän modernia tanssia sekavana heilumisena, Reetta vaati saada tietää kuka niin ajatteli. Kun Kontiovaara myönsi pelokkaana olevansa itse yksi näistä ihmisistä, Reetta kävi häneen käsiksi. Kontiovaara tuli myöhemmin poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen ja samalla yrittämään jälleen pyytää Pöystiä kaljalle kanssaan sekä suunnittelemaan yhtä uutisjuttua. Lopulta Repomies tuli paikalle puolustamaan Kontiovaaraa ja vaati Pöystiä menemään pidättämään Reetan.

Reetta on harjoittelemassa tanssityttöjen kanssa. Hän haukkui näitä huonoiksi, laiskoiksi ja rumiksi, eikä antanut näiden edes juoda tai syödä mitään, koska pelkäsi ruumiinkielen laimenevan. Hän käski tyttöjä juoksemaan talon ympäri sekä nielemään kiviä. Pöysti saapui pyytämään Reettaa poliisiasemalle, mutta Reetta väitti olevansa liian kiireinen. Sitten Pöysti kertoi pitävänsä Reettaa ärsyttävänä ja haukkui modernia tanssia. Reetta alkoi lyödä Pöystiä, eikä Pöystillä tai Neposella ollut asetta mukana.

Repomies huomautti kuinka hänen nuoruudessaan miehet olivat niitä, jotka löivät eivätkä naiset. Mutta hän alkoi taas puhua sekavia ja otti lääkkeet, minkä jälkeen hän esitteli Pöystille väkivaltayksikön tutkija Pekka Saksalan. Saksala halusi estää Reetan esityksen, koska jokaisessa näytelmässä kuolee tansityttöjä lavalle. Väkivaltayksikkö ei voinut itse tehdä mitään, koska tytöt paastoavat vapaaehtoisesti ja koska rikoslaboratorion työntekijät suosivat modernia tanssia. Repomies päättää itse mennä pidättämään Reetan näyttääkseen Pöystille mallia. Reetan syttäessä tyttöjä sabotaasista ja fasismista, Repomies ja Helga ptävät Reetan poliisiasemalle.

Asemalla Routalempi piti taiteellista tuskaa jännänä. Hän kertoi Pöystille olleensa itse nuorena taiteilija, ennen kuin alkoi pitää asioita jänninä. Häntä pidettiin lahjakkaana ja hän maalasi aluksi konkreettisia tauluja. Lopulta hän alkoi rikkoa muotoa vääristelemällä maalauksiensa perspektiiviä, mutta kukaan ei pitänyt eikä Routalempi lopulta itsekään pitänyt tauluistaan. Hän alkoi rikkoa niitä ja löydä ihmisiä, koska ei saanut sanottua taiteella mitään. Hän oli maleksinut ja juonut vuosia, kunnes liittyi poliisiin. Routalempi epäili Reetan tappavan tanssijoitaan lavalle, koska ei saanut itsekään sanottua taiteella mitään.

Pöysti luettelee Reetalle näytelmiä, joiden ensi-illoissa tanssijoita on kuollut lavalle, ja kertoo teoriansa. Reetta muistuttaa, etteivät nämä voi todistaa mitään, mutta Pöystin sanoessa, ettei taidekaan voi todistaa mitään, Reetta pakenee asemalta. Reetta syyttää tanssityttöjä saamistaan sakoista, antaen heille potkut ja käskien töhriä itsensä maalilla. Lopulta Reetta käskeekin heitä tulemaan takaisin ja kysyi halusivatko nämä ajaa häet itsemurhaan. He hyppäsivät bussin eteen, mutta bussi ehti pysähtyä ennen sitä. Reetta käskee tyttöjä palaamaan harjoituksiin ja bussinkuljettajaa ajamaan Hitler-viiksensä.

Repomies on vihainen, että Pöysti päästi Reetan pakoon. Pöysti yritti kertoa teoirioitaan Reetan käytöksestä verratakseen Reettaa joko Mozartiin tai Salieriin. Repomies kuitenkin pitää teorioita huonoina ja käskee tätä pidättämään Reetan Neposen ja aseen kanssa. Hän myöskin kieltää Pöystiä enää turvautumasta puhumiseen, perustellen, että ihmisiä kuolisi muuten, niin kuin Johannekselle melkein kävi.

Harjoitusten aikana Reetta alkoi ärsyttää salin huono akustiikka. Yksi tanssitytöistä yritti juoda vettä, mutta Reetta muistutti, että syömättä ja juomatta jättäminen tänään ja huomenna oli ainoa keino saada tanssiesitys mahdollisimman puhtaaksi kehon alkutilan ylistykseksi. Tanssitytöt eivät ymmärtäneet sitä, joten Reetta käski heidän mennä häpeämään asiaa. Pöysti ja Neponen saapuivat pidättämään Reettaa, mutta eivät onnistuneet tälläkään kertaa. Pöysti kertoi Repomiehelle Reetan ottaneen aseen ja takoneen aseesta auran.

Sitten asemalle saapui Pekka Saksalan veli, Jaakko Saksala, joka työskentelee Suomen mielenterveysliitossa. Jaakko kertoi olevansa tyttöjen lisäksi huolissaan myös Reetasta, koska tämä yritti tanssityttöjen lisäksi tappaa lavalle myös itsensä. Jaakko luetteli esitykset, joissa Reetta oli melkein kuollut, mutta tullut tajuihinsa joko lääkäreiden tai lavasteiden elvyttämänä. Repomies käski Pöstiä menemään jälleen pidättämään Reetan. Reetta oli pystyttämässä mainoskylttiä ja löi Pöystiä tämän ärsytettyä häntä hoputtamisellaan. Repomies päätti ottaa Pöystin pois tutkinnasta, mistä Pöysti itse oli tyytyväinen, vaikka Repomies luuli harhoissaan Pöystin anelevan, ettei joutuisi pois.

Repomiehen lähetettyä Neposen ja Routalemmen hoitamaan Reetan pidätyksen, asemalle saapui Jokke Saksala, Pekan ja Jaakon veli, joka työskenteli Suomen arkkitehtiliitossa. Hän halusi estää Reetan esityksen, koska Reetta räjäytti jokaisen rakennuksen, jossa esiintyi, koska ei pitänyt niiden akustiikasta. Hänen luetellessaan näytelmiä, joissa niin oli tapahtunut, Neponen ja Repomies palaavat takaisin mustelmilla. He kertoivat Reetan pakottaneen heidät pahoinpitelemään itsensä.

Repomies suostuu viimeinkin Pöystin metodiin. Hän ja Neponen myös pitävät Pöystiä ja Reettaa samanlaisina ihmisinä, minkä Pöysti itse kieltää. Reetan räjäytettyä nykyisen harjoittelupaikkansa katon, Pöysti ja Neponen pidättävät hänet. Reetta on aikeissa myöntää rikoksensa ja kertomalla mistä räjähteet olivat varastettu, mutta Pöysti keskeytti yrittämällä puolustella sitä miksi hän ja Reetta eivät olleet samanlaisia. Kun hän lopulta myöntää uskaltavansa kohdata maailman, hän muuttaakin mielensä ja sanoo olevansa sittenkin samanlainen kuin Reetta. Pöysti vapauttaa Reetan, perustellen, että hänenkin tekisi välillä mieli.

Pöysti saapuu ensi-iltaan, jossa Reetta näyttelee yksin ja tuhoaa näytelmän aikana esineitä vasaralla, sahalla ja kiväärillä. Pöysti pitää näytelmää yksinkertaisena, kunnes kaikki alkoi keitoutua pienempään tilaan ja huomasi yhdenkin kohtauksen poistumisen heikentävän esityksen kokonaisuutta. Lopulta hän alkoi tuntea elämän kauneuden ja anteeksiantoa. Esitys päättyi, kun Reetta tukehdutti itsensä tupakoiden savuun. Ensihoitajien mukaan hän selviää, mutta Reetta tuli tajuihinsa ja teki itsemurhan ottamalla nielemällä Repomiehen lääkepurkin koko sisällön.

Repomies pyysi Pöystiltä anteeksi ja huomasi Reetan olleen Pöystiäkin mahdottomampi ihminen. Pöystin polttaa lippunsa Reetan esitykseen ja menee Repomiehen toimistoon. Repomies luuli Pöystin oppineen esityksestä jotain, mutta Pöysti kiisti väitteet. Sitten Repomies alkoi harhoissaan väittää omaa toimistoaan Pöystin toimistoksi. Pöysti sai tämän väittämään jälleen paikkaa omakseen uhkaamalla vetää akvaarion kalat vessasta alas. Repomies ei voinut edes ottaa lääkkeitä, koska Reetta oli syönyt kaikki ja apteekki oli kiinni.

Äänirooleissa

Lainaukset

"Pöysti!"
"Mä tiedän, että sä pidät itseäsi poliisityön Mozartina, mutta sä olet näsäviisas rääpäle. Menette sisään ja pidätätte! Et huuda sille!"
"Se on mun metodi! Ihmisille, joilla menee huonosti, pitää huutaa! Sitten ne siitä kivasti ryhdistyy."
"Aikaa menee hukkaan ja kaikille tulee paha mieli!"
"Se murtuu näin, kun mä nöyryytän sitä luuseria vähän. Sanoinks mä murtuu? Mä tarkotin 'paranee ihmisenä'. Sanoinks mä luuseri, mä tarkoin juntti. Ei juntti, vaan mikä sana on? 'Maan hiljainen', peruskaveri? Sanoiks mä nöyryytän?"
"Et jauha sills schaissea! Isket raudat käteen ja tuot tänne nopeasti! Muttei niin nopeasti, että putoaa autosta!"

— Pöysti puolustaa metodiaan Repomieheltä puhelikeskustelussa

"PÖYSTI! Miksi sulla on pelkkää mustaa päällä? Ja miksi koko käytävä on maalattu mustaksi? Ja miksi kaikki itkevät mustia kyyneleitä ja vuotavat mustaa verta? Ja miksi taivas on MUSTA-A-A-A? Vaadin mustan selityksen."
"Lääkkeet!"
"MITÄ?! AIVAN! Jeesus kun musta."

— Repomies kertoo Pöystille harhoissaan näkevänsä pelkkää mustaa

"Naisen pieksämä poliisi! Kun minä olin nuori, niin ei naiset piesseet miehiä. Miehet pieksi naisia muttei huvikseen koskaan. Vanhuksia ei piessyt kukaan, lapsia pieksi kaikki. Pihan lapsia sai kuka tahansa piestä, eikä kukaan vetänyt huumeita. Maailma oli jengoillaan, ihmisillä kiva rytmi ja vakaus elämässä, toisin kuin nykyään JUMALAUTA!!"

— Repomies valittaa muuttunutta maailmaa

"Nuorena taiteilijaksi halusin... Lahjakkaana pidettiin, paikallislehdessä julkaistiin. Taidekurssille menin... Aluksi ihan konkreettista maalasin: kukkia ja vaaseja. Sitten muotoa aloin rikkoa, se oli jännä. Perspektiivejä vääristelin, valolla leikin, sääntöjä rikoin. Kukaan ei pitänyt. Sitä en kestänyt, suutuin, rikoin muotoa vielä enemmän. En enää itsekkään pitäny, suutuin itsellenikin. Rikoin taulut, löin kavereita."

— Routalempi kertoo menneisyydestään
Advertisement