FANDOM


"Sataman läheltä on löytynyt kontti, jossa on ilmeisesti tuotu laitonta kiinalaista työvoimaa Suomeen."

— Repomies

Kiinalainen työvoima on Pasilan ensimmäisen tuotantokauden ja samalla koko sarjan toinen jakso, joka esitettiin ensimmäisen kerran Yle TV2:lla 24. helmikuuta 2007.

Juoni Muokkaa

Katsoessaan kotona televisiota, Pöysti huomaa kädessään luomen. Hän soittaa Neposelle, joka huomauttaa, että Pöysti on aina huolissaan jokaisesta luomesta, vaikka ei ota koskaan edes aurinkoa. Pöysti toivoo kuinka ärsyttävä TV-kokki olisi saanut kuolla mieluummin, mutta pelästyy kun lehdessä luki, että ärsyttävä TV-kokki oli kuollut.

Mennessään lääkäriin Pöysti näkee televisiossa Kontiovaaran haastattelemassa rajavartioston konstaapeli Seppo Rutasta, jonka löytämässä kontissa oli tuotu maahan laittomia kiinalaisia. Kun Pöysti lopulta pääsi lääkärin puheille, hänelle huomautettiin, että kyseessä oli luomi, joka oli näytetty kaksi kertaa aiemminkin. Lääkäri vain välinpitämättömästi huomauttaa, ettei luomi ole kasvanut ja kuinka luomi ärtyy, jos siihen kosketaan liikaa. Kun Pöysti halusi leikauttaa luomen, lääkäri vain huomautti, ettei Pöystillä olisi lopulta enää ihoa ollenkaan. Ja kun Pöysti kysyi oliko kyseessä sairas lääkähuumori, lääkäri sanoi huumorin olevan defenssi.

Työhuoneessaan Repomies oli aikeissaan huomautaa Pöystille kuinka tämä hoiti jatkuvasti yksityisasioitaan työajalla, vaikka joutuikin sihteerin muisutuksen sekä välimeren kulttuuria koskevien dementiahöpinöidensä takia ottamaan välissä lääkkeet. Hän kuitenkin antoi asian olla ja huomautti, että Pöystillä oli 48 tuntia aikaa ratkaista tapaus.

Matkalla satamaan, Helga kysyi miksi kiinalaiset halusivat Suomeen. Pöysti huomautti, että Kiinassa oli kurjaa, koska ihmisillä ei ollut farkkuja tai Tom Clancyn kirjoja. Pitäessään Kiinaa jännänä maana, Routalempi alkoi ottaa puheeksi Suomea vaivaavan Kiina-ilmiön ja Kiinaa vaivaavan Eurooppa-ilmiön. Pöysti ja Helga yrittivät pyytää Routalempeä olemaan hiljaa, mutta tämä vain jatkoi. Helgan mielestä jokaisen pitäisi pysyä maassa, jossa syntyi. Kun Pöysti huomautti, että Kiinassa syntyneitä lapsia heitetiin joskus jokeen, mutta Helgan isä oli kerran heittänyt tyttärensä jokeen. Ruoutalempi jäi autoon miettimään Helgan lapsuutta, kun Pöysti ja Helga kuulustelivat Rutasta, joka ei näyttänyt tietävän kiinalaisten määrästä tai olinpaikasta mitään.

Myöhemmin Neponen kertoi nähneensä kiinalaisia työntekijöitä kivilouhoksella. Pöysti tosin halusi välissä käydä toisella lääkärillä. Lääkärin mielestä luomi oli erittäin vakava, eikä uskaltanut tehdä sille mitään. Pöysti oli aluksi kauhuissaan, mutta kertoi Neposelle, ettei lääkäri vakuuttanut häntä. Kun Pöysti ja Neponen saapuivat kivilouhokselle, se vaativat työnjohtajaa näyttämään kiinalaisten työluvat. Mutta työnjohtaja oli freelancer, eikä tiennyt mistään työluvista. Hän myös kertoi kolmen shakkia ja korttia pelaavan tummaihoisen miehen palkanneen kiinalaiset. Miehet kertoivat olevat Albaniasta ja saivat 3 euroa tunnilta, maksaen kiinalaisille 1 euron tunnilta. Kolme suomalaista pokeria pelaavaa työmiestä olivat palkanneet albanialaiset ja he itse olivat työnjohtajan palkkaamia. Pöysti käski kiinalaisia ja labanialisia tulemaan mukaan ja käski suomalaisia palaamaan töihin. Repomies kuitenkin huomautti, että kiinalaisia oli vain kolme, vaikka tulkin mukaan heitä oli 20. Niinpä hän käski Pöystiä pyytämään apua Kontiovaaralta, jota Pöysti vihasi, vaikka Kontiovaara itse piti Pöystiä kaverinaan.

Pöysti kävi ensin yksityisellä lääkärillä ja piti pitkän puheen siitä kuinka hän haluaa rohkaisua, eikä sääliä. Hän halusi lääkäreiden pitävän itseään jumalina ja voivan kääntää ajan taaksepäin. Lääkäri katsoi luomea ja piti sitä aivan normaalina. Hän myös lupasi, että Pöysti voisi tullaa näyttämään sitä mökille ja viettää muutenkin aikaa hänen kanssaan, jos luomi vaivaa häntä. Pöysti piti miestä pätevänä.

Baarissa Kontiovaara tuli puhumaan Pöystin kanssa. Vaikka Pöysti solvasi Kontiovaaraa ja muistutti, etteivät he ole ystäviä, Kontiovaara uskoi Pöystin vain vitsailevan. Hän lupasi auttaa poliisia levittämää sanaa kiinalaisten etsimisestä, kunhan Pöysti tulisi televisioon kertomaan poliisin arjesta. Pöysti kuitenkin neuvoi Kontiovaaraa etsimään jonkun muun ja pyysi Kontiovaaraa vain tekemään ohjelman. Asemalla Pöysti huomasi Routalemmen laittaneen kiinalaiset lakaisemaan portaita ja Repomies kertoi löytäneensä yhden kiinalaisen lisää. Televisiossa Kontiovaara oli alkanut levittää sanaa ja antoi numeron, johon voisi soittaa. Helga pidätti pukuun pukeutuneen aasialaisen, joka oli ajanut Mercedes-Benzillä, mutta mies olikin Thaimaan suurlähettiläs.

Myöhemmin Pöysti oli treffeillä Annika-nimisen naisen kanssa, jolle hän oli kertonut syyn siihen miksi piti tuttia. Pöysti kuitenkin totesi, ettei heidän suhteestaan tulisi mitään hänen luomensa takia. Annika huomautti, että kyseessä oli vasta ensimmäiset treffit eikä ollut vielä ehtinyt kunnolla kiintyä Pöystiin. Mutta Pöysti ei kuunnellut, vaan neuvoi Annikaa pääsemään hänestä yli ja uskoi tämän löytävän jonkun muun.

Seuraavana päivänä Neponen sai selville, että kontti, jossa kiinalaiset olivat tulleet Suomeen, kuului kunnalle nimeltä Tuupola, joka oli "kolmen nakkikioskin kasvukeskus". Repomies antoi Pöystille luvan lähteä Tuupolaan ja oli Routalemmen tavoin laittanut kiinalaisen kuorimaan omenoita, koska kiinalaiset kuulemma ahdistuvat jos eivät saa tehdä töitä. Kiinalainen oli kuorinut omenan sileäksi kuin marmorikuulan ja se sisältää löytyi viesti niin kuin onnenkeksistä.

Matkalla Tuuoplaan Pöysti kävi jälleen lääkärissä, joka luomen sijaan oli ennemmin huolissaan Pöystin tutista, koska se aiheuttaisi hampaiden vinoutumista. Tuupolassa, Pöysti ja Neponen kuulustelivat kunnanjohtajaa, joka kiisti syytökset, kunnes Pöysti huomasi pöydällä omenista muotoillun joutsenen. Kunnanjohtaja kertoi kuinka vastauksena siihen miten kunnat olivat ajautuneet heikompaan asemaan 1990-luvun laman jälkeen, he olivat Ahvenanmaalla järjestetyssä salaisessa kokouksessa aloittaneet "Operaatio Shanghain", jotta he voisivat tuoda kiinalaisia kuntiin tekemään töitä, joita kukaan muu ei halunnut tehdä. Pöysti tapasi myös kiinalaisen nimeltä Shao, joka oli koulutukseltaan ihotautilääkäri. Pöysti totesi, ettei Euroopassa ollut parempia ihoitautilääkäreitä ja näytti luomeaan Shaolle. Shao haki paikalle lisää kiinalaisia, jotka olivat myös ihotautilääkäreitä, ja he jauhoivat basilikan lehtiä, josta syntynyt nestepisara sai luomen katoamaan.

Kiinalaiset viranomaiset tulivat hakemaan karkureita takaisin Kiinaan. Vastineeksi Suomeen tuotiin takaisin keski-ikäisiä seksituristeja. Kontiovaara tuli vielä haastattelemaan Pöystiä, joka vain vertasi kiinalaisten ja suomalaisten motiiveja kotimaansa jättämiseksi toisiinsa, mutta Kontiovaara ei pitänyt haastattelua "käyttiksenä". Asemalla Repomies jäi istumaan Pöystin työtuolille ja alkoi dementiaharhoissaan väittää huonetta omakseen. Sitten he alkoivat riidellä huoneessa istumisesta tai sekä Pöystin ostamista muffinseista.

Äänirooleissa Muokkaa

Vierailevat Muokkaa

  • Petteri Summanen - Tuupovaaran kunnanjohtaja

Lainaukset Muokkaa

"Tänä aamuna rajavartiostoa odotti kummallinen löytö. Tyhjä kontti, jossa mitä ilmeisemmin on tuotu maahan laittomia kiinalaisia. Konstaapeli Seppo Rutanen, rajavartiosto, mikä on laiton kiinalainen?"
"Laiton kiinalainen on rajan yli karannut kiinalainen ihminen."
"Missä nämä kiinalaiset nyt ovat?"
"Sitä ei kukaan tiedä. Kiinalainen aika pieni. Se voi olla käytännössä missä vaan."
"Miksi heitä tuodaan Eurooppaan?"
"Kiinalainen on tunnetusti kova tekemään töitä. Ei niin, ettei esimerkiksi afrikkalainen olisi. Tai siis...että kyllä kiinalaisellakin on rytmi veressä. Tarkoitan vaan, että emme me poliiseissa...me emme ole rasisteja."

— Kontiovaara haastattelee rajavartija Seppo Rutasta

"Joku uusi luomi taas vai?"
"Joo, ja nyt erittäin vihaisen näköinen. Mä oikein tunnen miten se on kääntymässä mua vastaan."
"Noo, katsotaas sitä nyt. Jaha, tämähän on kyllä sama luomi, jot te olette käyneet näyttämässä jo kaksi kertaa."
"Eiks se tiedän mielestä ole kasvanut?"
"Ei ole kasvanut."
"Must se tuntuu kipeeltä."
"Te olette varmaan huolestuneena räplänneet sitä. Luomi ärtyy sellaisesta."
"Mä en räplää itseäni! Leikataan se pois!"
"Jos minä leikkelen teiltä luomia nykyiseen tahtiin tai teillä ei kohta enää ole ihoa."
"Onks toi jotain sairasta lääkärihuumoria?"
"Huumori on defenssi"

— Ensimmäinen lääkäri, joka tutkii Pöystin luomea

"Ennen kuin aloitetaan: Mä tulin yksityiselle, koska haluan elää. Mä maksan tästä helvetisti, joten mua pitää kohdella asiakkaana eikä potilaana. Ei jälkiviisautta vaan rohkaisua. Jos tilanne on paha, sääliä."
"Totta kai, totta kai."
"Jos se luomi näyttää pahalta, niin paikalle lennätetään neljä sveitsiläistä luomieksperttiä. Te teette leikkauksen, joka kestää kolme päivää. Te ette nuku, te ette syö, te ette ole enää lääkäreitä, te olette jumalia! Te osaatte kääntää ajan taaksepäin ja kumota kohtalon! Onnistuuko?"

— Pöysti yksityisellä lääkärillä

"Kiina – antoi maailmalle jättiläispandan mutta vei ikävästi Tiibetin. Kiinalaiset ovat nyt täällä. Heitä on edelleen kadoksissa lähes kaksikymmentä. Kyösti Pöysti, komisario ja erittäin hyvä ystäväni on pyytänyt minua vetoamaan teihin, arvoisat kansalaiset: kaikki näköhavainnot kiinalaisista saa soittaa tähän numeroon. Että eiköhän vietetä huomenna oikein sellanen "Löydä kiinalainen" -päivä. Arvokkuudella tietenkin."

— Kontiovaara pyytää suomalaisia auttamaan kiinalaisten etsinnässä

"Miks sulla on tutkintavanki kuorimassa sulle omenoita?"
"Töihinhän ne on tänne tulleet?"
"Mikä vaisto kaikilla on laittaa kiinalainen heti töihin?"
"Kiinalainen on kova tekemään töitä. Ne ahdistuu, jos ne ei saa tehdä töitä. Luin jostain."
"Ai jumalauta! Tähän on kuin marmorikuula, sileä ja geometrisesti virheetön."
"Kiinalaiset on neroja tollasessa."
"Hyvä riimi."

— Pöysti ja Repomies kiinalaisen laittamisesta töihin

Trivia Muokkaa

  • Tämä on harvoja jaksoja, joissa Repomies ei lausu huuda "Jumalauta!".

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki